tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Mennyttä maailmaa



Tätäkään kasvihuonetta ei enää ole. On vain kumpu multaa. Aikanaan se tarjosi terapeuttista toimintaa viereisen Julkulan sairaalan tarvitseville. Ja monet tuoksuvat ruusut ylioppilaille keväisin ja taimet ja multasäkit viherpeukaloille. Onneksi jäi edes kuva.

5 kommenttia:

  1. Rikkinäisiä, toimettomia kasvihuoneita on aika paljon pitkin maakunta.

    VastaaPoista
  2. Veit sanat suustani ennen kuin ehdin edes lukea kirjoittamaasi. Minulla oli tapana kevätpuolella talvea, kun ei ollut pakkaspäivä, hakea sieltä kukkia. Niuvasta tule haettua marjat, kirsikkatomaatit ja sen sellaiset.

    VastaaPoista
  3. Muistorikas paikka sikälikin, että siinähän ei vieressä ollut nimeksikään parkkitilaa ja kerran toinen asiakas peruutti autoni oven lyttyyn tämän nimenomaisen kasvihuoneen kohdalla.

    Niuvaan olen oikeastaan tutustunut vasta paljon myöhemmin. Sinne kun on ne kieltotaulut. Nykyään käymme kyllä siellä. Harjamäellä on myös ollut hyvä puutarha.

    VastaaPoista
  4. Harjamäellä oli hyvä puutarha, mutta eiköhän liene vieläkin. Olen muuten käynyt Tarinankin kasvihuoneilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!