torstaina, toukokuuta 31, 2007

Kukkaterapiaa... (Valokuvatorstai)



Kevään pilvisten päivien vara-auringot.



Ja toisessa kuvassa mystinen valkoinen ruusu.

Valokuvatorstai/49. haaste.

Siinä se on. Valkoinen ruusu. Pensas on pitkäpiikkinen. Vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana olen nähnyt sen kukkivan vain kerran, vaikka pensasta on yritetty pitää hyvänä. Ehkä se on aikoinaan juurrutettu sille sopimattomaan ympäristöön. Kuva ei ole kummoinen eikä lainkaan tarkka, mutta se on ainoa tästä ruususta.

13 kommenttia:

  1. Tällainen ruusu oli mummolassani. En tiedä muistanko oikein, mutta sen tuoksu oli todella hyvä.
    Ruusupensaat heittivät henkensä, kun silloinen nuoripari ryhtyi rakennuspuuhiin.

    VastaaPoista
  2. Joskus istutusohjeet eivät ihan täsmää. Meillä Pohjantähti-köynnösruusu on pohjoisseinustalla, mutta köynnös kukoistaa, vaikka minua neuvottiin situttamaan se aurinkoiseen paikkaan.

    VastaaPoista
  3. Ihanat vara-auringot yläkuvassa! Kaunis ja värikäs kuva. Tarkennus jännittävästi vihreään lehtiverhoon kukkien ja leikkikentän maailman välillä. Kuvakulma tekee vielä vaikutelman aivan kuin tällä puolen kuvaa olisi oma, salainen maailmansa. Missä noin ihana leikkipaikanreunus onkaan..

    VastaaPoista
  4. Pidan kovasti tuosta ylimmasta kuvasta. Eika se ruusukaan ole hassumpi.

    VastaaPoista
  5. Ylin kuva on erilainen. Pidän siitä kovasti! Alempikin on hieno!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia jälleen. Varsinaista vara-aurinkoa. Piristää kummasti päivää. :) Valkoinen ruusu, kaunis. Oletko kokeillut ihan ruusulannoitetta sille?

    VastaaPoista
  7. Vara-auringot ilahduttavat! Miten paljon meillä onkaan näitä "vara-aurinkoja", kun vain älyäisimme havainnoida ympäristöämme = luontoa, ja paljon muutakin! Luonto on paras terapeutti ja moneen vaivaan.

    VastaaPoista
  8. Neulekirppu,
    Ehkä löydän nimenkin tuolle ruusulle vielä. Vanha se on. Mökillä.

    Kirsi,
    Niin on. Sama juttu marjapensaidenkin kanssa. Olosuhteet vaihtelevat korkeuskäyrienkin mukaan eikä vain vyöhykkeiden.

    V,
    On siellä se salainen maailma. :)

    HPY,
    Minustakin se on aika jännittävä ja erilainen, kuten Allyaliaskin sanoo.

    Allyalias,
    Kuvakulma olikin selkävaivaiselle melko vaativa. :) Kiitos!

    Tarjuska,
    En muuten ole, kun se maa on niin viljavaa siellä. Mustaa multaa paksu kerros. Taidan kokeilla.

    Sivuaskel,
    Tänään saimme kyllä oikeaakin aurinkoa, mutta monta päivää on mennyt sitä vailla. Luonto hoitaa todella monin tavoin.

    VastaaPoista
  9. Tuo ylempi kuva on mainio!

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia. Kesä tulee mieleen, vaikka onhan se jo melkein kesä :)

    VastaaPoista
  11. Hansu,

    Kyllä kesä on. Pihlaja kukkii.

    VastaaPoista
  12. Ylempi kuva on ihanan elämänmakuinen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!