sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Näköharha



Tyttö näki sillalta kuinka mustaa
vesi oli alhaalla jossakin.
Äiti kysyi, miksi tuo runoja rustaa.
Lapsi on kai päästänsä sekaisin.

(Hector, Lumi teki enkelin eteiseen)

lauantaina, syyskuuta 29, 2007

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Melankolia (Valokuvatorstai)



Tämänviikkoinen Valokuvatorstain haaste tuntui melko yllättävältä.

"On olemassa kursiivinen melankolia."

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Kesäkuun muistoja



Valitsin IinesJ:n Paras kesäkuvasi-kisaan suoihmisenä kesäkuussa kuvaamani suovillat.




Toisena vaihtoehtona on tämä kesäkuinen kuva Väinölänniemeltä. Kukkia ja öttiäisiäkin olisi ehkä löytynyt jokunen onnistunut, samoin iänikuisia ihania Kallavesikuvia. Voin reilusti tunnustaa, että kuvistani on itselleni mieluisia ehkä yksi viidestäsadasta (mutu-arvio).

Kuvajaisia



KooTeen kauneimman kesäkuvan
nähtyäni en malta olla laittamatta tätä syyskuun kuvaa näkyviin.

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Ruska-aita



Syksy saapuu hiipien. Osa koivuista on vielä kokonaan vihreitä, osa taas jo pudottanut lehtensä. Tämän tutun rakennuksen seinä luovuttanee lämpöä, koska näkymä on vielä kesänvihreä.




Kävelin samana sunnuntaina koululle ja ajattelin ottaa siitä kuvan. Rakennus on matala ja pitkä. En siis saanut siitä kunnon kuvaa. Tämä kuva on paluumatkalta kävelytien viereltä.

lauantaina, syyskuuta 22, 2007

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Kivet (Valokuvatorstai)



Runsassateisen kesän rantakivet.
Tämänkertainen Valokuvatorstain 60. haastesana on kivet.



Vuosi sitten järvien rannat näyttivät aivan toisenlaisilta. Laitoin kaksi kuvaa, koska en osannut päättää lukemattomista vaihtoehdoista. Kiviä ovat.

tiistaina, syyskuuta 18, 2007

Väärin kuvattu?



Kultakuumeen vieras Martti Lintunen on valokuvaaja neljännessä polvessa. Hän on lehti- ja luontokuvaaja, jonka kameran edessä ovat olleet niin Englannin kuninkaalliset kuin sotatanner. Lintusen mukaan valokuva on monen väärinkäsityksen summa. Kultakuumeessa kysytään, millaisia väärinkäsityksiä valokuvaan liittyy? Miksi katsomme kuvaa väärin? Mitä valokuvalla voi kertoa? Entä miten uutiskuva suhtautuu taidekuvaan? Toimittajana Kai Ristola. (Tänään YleRadio1 14.45)

Siinäpä hyviä kysymyksiä minulle.

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Viimeinen kurkistus



Tämä viimeinen mökin yläkerran ikkunasta ottamani kuva. Onneksi on valoa näkyvissä...

perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Punamultaa



Kirpeänkirkkaana melkeinruska-aamuna on mukava muistella hiljaista aamuhetkeä kesäkuussa Pappilanmäellä.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Klassikko (Valokuvatorstai)



Lego-tuoteperhettä voi kai jo pitää klassikkona, ellemme pitäydy tieteen ja taiteen klassikoihin. Näiden suosio ei näytä ainakaan 35 vuodessa hiipuneen. Valokuvatorstain 59. haastesana on klassikko.

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Matkan varrelta



Tänä aamuna kuulin radiosta, että täälläkin on auton tuulilaseja jouduttu raapimaan ensimmäisen kerran. Se lisää lehtivihreän pakoa. Lehmät ja hevoset laiduntavat ulkona edelleen. Kaura on osin puimatta. Joutsenia näkee ruokailemassa sänkipelloilla.

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Aavistus syksyä



Voimajohtojen välistä näkyvä maisema Puijonsarvessa.

Edit 9.9.18.30

Tavoittelin samanlaista tunnelmaa kuin tässä A-K.H:n kuvassa.

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Lapsi (Valokuvatorstai)



Elokuussa oli vielä lämpimiä päiviä ja lapset hyppivät laiturilta veteen. Sain ikuistetuksi yhden lapsen sukelluksen veteen. :) Nopeaa toimintaa lapsilla, joita oli paikalla kolme. Kuvaajalla hitaampaa. Mutta meillä kaikilla oli hauskaa! Pojat kävivät aina katsomassa, miten kuva mahtoi onnistua ja mielellään esittelivät taitojaan.

Valokuvatorstain 58. haastesana on lapsi.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

"Sillan rakennan..."



Vietettyäni puoli päivää hyvästelemässä kesäpaikkaamme avasin koneen ja luin HPY:n ystävällisen viestin siitä, että hän katsonut minun ansaitsevan seuraavan tunnustuksen. Häkeltyneenä ja iloisena otan sen vastaan ja kiitän.

The 'Power of Schmooze Award' is The Award for bloggers who “effortlessly weave their way in and out of the blogosphere, leaving friendly trails and smiles, happily making new friends along the way. They don’t limit their visits to only the rich and successful, but spend some time to say hello to new blogs as well. They are the ones who engage others in meaningful conversations, refusing to let it end at a mere hello - all the while fostering a sense of closeness and friendship".

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Kevät- vai syyskesää



Vuorenkilpi on innostunut kukkimaan uudelleen.




Tämä on kukassa ajallaan.

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Tilkku Kuopiosta



Valokuvatorstaissa kootaan tänään digitaalista kuvapeittoa.
Tässä kaksi tilkkua Kuopiosta. Sää on koleahko (+8) vuodenaikaan nähden ja kuurosateinen. Sateen lomaan sovitin pienen aamukävelyn. Kameran kellon mukaan klo 11 olin juuri tässä paikassa. Aioin ehtiä kuvaamaan työn alla olevaa siltaa. En ehtinyt.




Palasin takaisin rantareittiä ja Kallavesi näyttäytyi tämännäköisenä. Ensimmäisen kerran tänä syksynä (?) olisin kaivannut hansikkaat käteen.