torstaina, maaliskuuta 14, 2013

Vuohi


Suomen tärkein vuohirotu on suomenvuohi. Suomenvuohi on kevytrakenteinen ja keskikokoinen. Naaras painaa aikuisena keskimäärin 40 kiloa, koiras taas noin 50 kg.

Suomenvuohen karva on tiheää ja pitkää, varsinkin selässä ja reisissä. Väriltään suomenvuohi on valkoinen, harmaan musta tai kirjava. Suomenvuohi voi olla sarvellinen tai sarveton. Yleisimmin suomenvuohet ovat valkoisia ja sarvekkaita. Suomalainen vuohikanta on pääosin kotimaista, vaikka joitakin sveitsiläisiä vuohia on tuotu maahan. Suomessa vuohen sanotaan olevan köyhän miehen lehmä, sillä se pystyy käyttämään ravinnokseen puiden ja pensaiden lehtiä, oksia ja silmuja paremmin kuin muut kotieläimemme. Se myös tuottaa kokoonsa nähden runsaasti maitoa. Vuohi kuitenkin syö hyvin tehokkaasti aluskasvillisuutta, joten laidunta tulee vaihtaa vuosittain eroosiovaaran vuoksi. (Lähde: Wikipedia)
1900-luvun alussa vuokratilojen sopimuksissa kiellettiin vuohien pito. Ovat kovia kiipeilemään ja tuhoamaan kaiken vihreän kasvillisuuden. Eivätkö nämä syö pyykitkin narulta, jos sikseen tulee? Vuohia on kuitenkin niin vähän ja uhka kohdistuu enemmän ympäristöön.
Villiintyneistä vuohista ja niiden jälkeläisistä on kehittynyt luonnonvaraisia populaatioita eri puolille maapalloa. Nämä vuohet ovat usein uhka alkuperäiselle luonnolle, ja niitä pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista. (Wikipedia tietää)

Valokuvatorstai haaste # 278 : Moni muu eläin sutta todellisempi uhka ihmiselle  (TS 18.2)

12 kommenttia:

  1. Kyllähän nuo ovat viisaita ja aikamoisia tuhoajia, kun sille päälle sattuvat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappilanmummo,
      Ehkä ennen vanhaan ei ollut kyllin hyviä aitauksia näille. Ovat varmaankin yksilöitä nämäkin luontokappaleet.

      Poista
  2. onpa aikamoinen veijari, hauskanen kuva! jäädessä eläkkeelle isäni otti kaksi vuohipukkia seurakseen, kylilläkin kävi niiden kanssa ja voit arvata et immeisillä oli hymy herkässä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona,
      Kyllä varmaan. Tuokin tuossa ikkunasta tarkkailee, mitä temppua keksisi seuraavaksi.

      Poista
  3. Vuohet on lampaiden jälkeen melkein toiseksi pelottavinta. Ja tämä ihan siksi että niillä on sarvet ja ne pökkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulmu,
      En minä osaa näitä pelätä. Lampaita en lainkaan, koska olen tyttösenä saanut keritä yhden lampaan.

      Poista
  4. Vanhalla Haminalahden ylijäämätiellä (Hakaniemestä tien yli Suopeltovuoren suuntaan ja alas ajotielle) oli vanhalla tädillä pihallaan vuohia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. a-kh,
      Köyhän miehen lehmäksi nimitti Wikipedia. En ole kutun maitoa koskaan maistanut. Konttilassa olen viimeksi nähnyt vuohien kiipeilevän kellarin katolla. Siitä tuli mieleeni kotini vanhan vuokrakirjan kielto pitää vuohia. Täytyi niiden olla vaarallisia silloin. Olisivat saattaneet käydä kalliiksi tilanvuokraajalle.

      Poista
  5. Ihana kuva, mitähän tuo vuohi niin tarkkaan katselee :).
    Mukavaa viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annele,
      Tahtoo luultavasti ulos. Kiitos toivotuksesta. On alkanut jo uusi viikko.

      Poista
  6. Kiitos vuohitietoudesta, oli jo päässyt unohtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arnoya Ari,
      Näitä näkee lukuisissa kotieläinpihoissa eri puolella. Tämä yksilö on ihan Puijolla.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!