tiistaina, maaliskuuta 18, 2014

Ympäristön tarkkailua






Kävin Valokuvatorstain 318. haasteen innoittamana tarkkailemassa lähiympäristöäni. Linkin takaa löytyy toisten kamera kädessä kulkevien otoksia samasta aiheesta. Litan poikkeuksellisesti useamman kuvan, koska muutama haaste on jäänyt väliin.

 Edelleen, ilmeisesti toistaiseksi lumettomasta rinteestä putoaa jäätä,


jota Kallavedessä vielä riittää veikkaukseni mukaan ainakin huhtikuun loppuun.


Uusien siltojen viertä tallustetellessa pääsee polulle, jonka päätepisteen paikallista "nähtävyyttä" ei voi olla ihmettelemättä. Siellä on kaksi kokonaista vanhaa siltaa ja muutakin maatumatonta. Kiittääkö luontoäiti tästä?



Kadulla kävellessä täytyy osata varoa muutakin kuin jokakeväistä isorakeista irtohiekkaa.



Loppumatkasta minusta alkoi tuntua, että joku tarkkaileekin minua. Oikein tarkoilla laseilla...





9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ari,
      Toissayönä lumi peitti maan - vihdoin uudelleen.

      Poista
  2. Luontoäiti kiittää vanhoista rautatiesilloista. Valtion touhu on tuollaista kyllä muuallakin. Tuo jäälava taitaa olla radanvarresta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Suunnittelevat Jännevirran sillan uusimista. Siellä on muistaakseni tämäntyyppinen silta.
      Jää valuu Puijonsarventien varressa, joissakin kohden ihan ajotielle asti. Kävelytiellä on pari todella vaarallista kohtaa, josta vesi tulee koko ajan tien yli. Kerran niitä on murskattu, nyt näkyivät hiekoitetun paksulla kerroksella.

      Poista
    2. Jännevirran silta on kyllä kaikin puolin ahdas. Uutta siltaa on suunniteltu ainakin 15 vuotta. Puolangalla on keskellä korpea vanha rautatiesilta maantiesiltana.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Nukke,
      Niin on, varsinkin nuo maasta tuijottavat silmälasit. ;)

      Poista
  4. Monenlaista sitä ympäristöstä löytyykin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappilan mummo,
      Pienempää sälää en sitten enää viitsinyt kuvata lainkaan. Kyllä suomalaiset osaavat roskata, valitettavasti.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!