perjantaina, huhtikuuta 01, 2016

Tiput

Tämä tipu tietää, mitä tahtoo.

Tämä tipu taas joutui uteliaisuuttaan aivan väärään paikkaan, josta se kyllä oitis pelastettiin vapauteen. 

Tämä kevään lintubongaukset ovat rajoittuneet kuvaamista ajatellen liian rivakasti liikkuviin harakoihin, variksiin, korppeihin, tiaisiin, kalalokkeihin mm. Joutsenpari on myös jo saapunut pesimäsijoilleen lammelle, joka on vielä jään peittämä.

Valokuvatorstain 403. haaste

8 kommenttia:

  1. Siinäpä kivat tipukuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaijaAnnikki,
      Kiitos! Ilman mitään putkia pääsen harvoin näin lähelle kohteita. Silloinkin onnistuminen on aikamoista onnenkauppaa.

      Poista
  2. Pulukin olisi varmaan upea lintu sellaisella bongarille, joka ei ole sitä ennen nähnyt. Kaikki kuluu myös katsottaessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija,
      Totta. Kasvot myös esimerkiksi televisio-ohjelmissa. Lauanataina ja tänäänkin näin jo joutsenia, mutta aivan liian kaukaa. Niiden läheltä kuvaaminen jäänee haaveeksi vain. Mielikuvamuistot riittävät itselle, mutta kun nyt elämme tällaista jakamisen kulttuuria. ;)

      Poista
  3. Punarinta on pieni söpöläinen, toisin kuin tuo nokkavampi roskaruoan syöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Tunnustan itse joskus 40 vuotta sitten syöttäneeni sorsia Lahdessa. Rikos on kai vanhentunut.

      Poista
  4. Hauska tuo pulukuva, siinä hän odottaa kuskia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal,
      Aivan, hän oli kovin topakkana varannut sen pyörön itselleen. Vähät välitti minusta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!