sunnuntaina, marraskuuta 27, 2016

Muistot vain jää









Simpukka haastoi kuuden kesämuistokuvan julkaisemiseen. Toukokuu yllätti kesäisyydellään, josta esimerkkinä tämä vielä lehtipuiden takaa selvästi erottuva kaupungin keskeisin kirkko. Kaunista alkukesän vihreää.

Tuomet, pihlajat, syreenit ja juhannusruusut kukkivat etuajassa.

Jostakin syystä joka kesä olen kuvannut näitä kellukoita. Jokin niissä kiehtoo.

 Maisemakuvani ovat vuosia olleet Kallaveden maisemia, mutta tämä on Tahkovuorelta. Kuopiota sekin nykyään.

Minua kiehtoo myös kaikki puutarhakarkulaiset, lupiinit eritoten, mutta laitan tällä kertaa rantapuiston heinnien keskelle nousseem liljan. Näitä kasvoi aikoinaan myös mökillä metsässä siellä täällä.

Yksi kuvamuisto pihassamme kasvaneesta maatiaisraparperistä. Sen lehtien alle olisi mahtunut sammakoita,vaan ei niitä koskaan siellä näkynyt.

Yksi ylimääräinen kesämuistokuva on tietenkin Korkeasaaresta, jossa kävin n. 40 vuoden tauon jälkeen. Muutos oli valtava. Avarasta miltei puuttomasta saaresta oli tullut varjoisa viidakko. Jos sinne aikoo mennä loma-aikana, kannattaa olla liikkeellä heti aamusta. Säästyy askelia sellaiselta, jolla on liikuntarajoitteita.

6 kommenttia:

  1. Onpa nätti kirkko kuulaassa kevätmaisemassa! Komea on raparperikin. Niin se kesä vierii nopeasti aina ohi, onneksi on valokuvia muistuttamassa talvipimeinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko,
      Jouluvalot alkavat valostaa kyliä ja kaupunkeja, mutta kyllä täytyy myöntää, että hämäränhyssyä saa viettää melkein koko päivän, ellei satu aurinko kurkistamaan pilvien lomasta. Se outo valoilmiö on häikäissyt alkuviikon päivinä. Ei kovin tavallista kaamosaikaan. Sitä suurempi ilo!

      Poista
  2. Heti ensimmäinen kuva alkoi soida mielessäni "On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain..."
    Suloisia ovat muutkin kuvasi. Kiitos, että ehdit osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka,
      Tällaiset yllätyshaasteet ovat hauskoja, kun Valokuvatorstain blogihaasteet loppuivat. Ei tule nykyisin niin säännöllisesti jaetuksi kuvia. Eikä otetuksikaan.

      Poista
  3. Kävin viimeksi Kuopion tuomiokirkossa kuuntelemassa Johannes-passioita, mutta lähdin kesken esityksen penkin epämukavuuden takia. Onko tuo Tahkolta otettu kuva Syvärille. Joulua vietin muutaman kerran Aholansaaressa. Riitta Ollikainen tulee äitini sukuun. En pysty ajattelemaan Nilsiää Kuopiona. Vanha Nilsiä kirkonkylä purettiin säästämättä muuta kuin kirkko ja hautausmaa. Kohta Juankoskikin on Kuopiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Ne penkit on nyt uusittu. On niissä hiukan parempi istua. Itse olin siellä viimeksi n. vuosi sitten laulamassa joululauluja.Kirkko oli aivan täynnä.

      Tahkon kuva on nimenomaan siihen suuntaan. Istahdin penkille lepuuttamaan jalkojani. Paikalla oli menossa jotkut juoksukisat vastapäiseen suuntaan.

      Mikään ei ole niin varmaa kuin jatkuva muutos, vaikka tottuminen siihen on vaikeaa. Paikannimet kyllä säilyvät, mitä nyt joutuvat muuttamaan katujen ja teiden nimiä. Osoitteet ovat maaseudulla nykyään kummallisia numerokylttejä tienhaarassa. Kai ne kuitenkin kartoilta vielä löytyvät.

      On

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!