lauantaina, elokuuta 10, 2019

Merkillinen kesä

Helteellä on kaksi vaihtoehtoa ulkoilua ajatellen. Lähteä liikkeelle aamuvarhaisella, jolloin usva alkaa nousta. Tai päivemmällä mennä metsään. Eläimetkin tietävät sen.

Kesä on kääntymässä syksyksi. Yöt ovat pimenneet, sää viilenee illasta äkimmin, koululaiset ovat jo aloittaneet lukuvuotensa. Tämä kesä jää mieleen äkkihelteistä ja äkkikoleista jaksoista. Ei niinkään sateista. Koivut ovat kellastuneet kuivuuttaan.

4 kommenttia:

  1. juuri näin Liisa. ilta myöhään ajelimme kesäkotiin Kouvolan asuntomessuilta, ihailimme tuleentuvia peltoja ja puhelimme, miten nopeasti illat ovatkaan pimentyneet. (itse en tosin käynyt messuilla, pyörin kirppiksillä ja Ruukin taidepajoissa sillä aikaa kun muu porukka oli messuilla).
    koivunsiemeniä riittää joka paikkaan ja nyt jo kellastuneita lehtiäkin saa haravooida. meil on villiviinikin alkanut punehtua, en muista koska viimeksi näin aikaisin olisi sen ruska alkanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona,
      Kullankeltaiset viljapellot täplittävät kauniisti maaseudun. Junan ikkunasta katsellessa tuli mieleeni, että olisipa mukava katsella maisemaa droonin kautta. Lämpimän viikonlopun jälkeen tänä aamuna sai herätä sateen ropinaan. Hyvä niin.

      Poista
  2. Vapaan lehmän maito on tekeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Oli sen verran hyttysiä ja helle, etten jäänyt tarkkailemaan pitemmäksi aikaa. Nämä eivät olleet uteliaimpia lajionsa edustajia, koska pysyttelivät etäällä ja kasvillisuuden suojissa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!