No niinpä... Kuvauskohdasta en pystnyt lätäkköä päättelemään. Siksi summittainen veikkaus. Olen pyöräillyt maisemissa ja katsellut lampea kalliolta. Kerran olin siellä yötä kolmekutosen jengin kanssa. Olin nuorisotalon iltavalvojana ja päätin, ettei enää koskaan muuta rokkia kuin barokkia.
Nämä lähimmät iäkkäämmille sopivat luontopolut ja reitit ovat koronan aikaan tulleet tutuiksi. Kallio on komea ja siellä voi katsella maisemaa ja pitää nuotiota. Kun on liikkeellä varhain, ihmisiä ei juuri näe.
Mitä ulkoilijoiden määrään tulee, jouluaatto oli vilkkain pitkään aikaan. Moni oli päättänyt ulkoilla joulurauhan julistamisen jälkeen. Samat tuntuvat olevan aikataulut ihmisillä.
Tämä merkillinen vuosi on päättymässä, joten toivotan sinulle parempaa tulevaa vuotta. Oma pappani puhui (lasna ollessain) uudesta joulusta tarkoittaesaan vuoden vaihtumista. Niin ainakin ymmärsin.
Ei taida olla Kuusikselta.
VastaaPoistaEi ole, vaan Bisajärvellä. Minusta nämä täkäläiset järvet kyllä tuntuvat olevan lampia.
VastaaPoistaNo niinpä... Kuvauskohdasta en pystnyt lätäkköä päättelemään. Siksi summittainen veikkaus. Olen pyöräillyt maisemissa ja katsellut lampea kalliolta. Kerran olin siellä yötä kolmekutosen jengin kanssa. Olin nuorisotalon iltavalvojana ja päätin, ettei enää koskaan muuta rokkia kuin barokkia.
VastaaPoistaNämä lähimmät iäkkäämmille sopivat luontopolut ja reitit ovat koronan aikaan tulleet tutuiksi. Kallio on komea ja siellä voi katsella maisemaa ja pitää nuotiota. Kun on liikkeellä varhain, ihmisiä ei juuri näe.
PoistaMitä ulkoilijoiden määrään tulee, jouluaatto oli vilkkain pitkään aikaan. Moni oli päättänyt ulkoilla joulurauhan julistamisen jälkeen. Samat tuntuvat olevan aikataulut ihmisillä.
Tämä merkillinen vuosi on päättymässä, joten toivotan sinulle parempaa tulevaa vuotta. Oma pappani puhui (lasna ollessain) uudesta joulusta tarkoittaesaan vuoden vaihtumista. Niin ainakin ymmärsin.