Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. Ja pilvet olivat eilen hetken poissa. kaunis ruska on väistymässä. Eilen aamulla puiset sillat olivat jo liukkaat, mutta itse puisto kylpi valossa. Puistoremontti alkaa olla valmis.
Pitkään ne sitä puistoa rustaavat. Satavuotiaana edesmennyt Jokivarren asukas kertoi, että kuusikymmenluvun alulle Rekolanpuro oli niin puhdas, että siitä sai rapuja. Kuvan perällä oleva koivu ja sen kuvajainen ovat sananmukaisesti kuvan keskeinen elementti.
Nyt näyttäisi tulevan valmiiksi. Hulevedet ovat jatkuvasti tuoneet ja vieneet maata vääriin paikkoihin. Viimeisin iso sade ei sitä enää näkynyt tehneen. Nyt sitten odotelaan milloin tuo jäätyy.
Pitkään ne sitä puistoa rustaavat. Satavuotiaana edesmennyt Jokivarren asukas kertoi, että kuusikymmenluvun alulle Rekolanpuro oli niin puhdas, että siitä sai rapuja. Kuvan perällä oleva koivu ja sen kuvajainen ovat sananmukaisesti kuvan keskeinen elementti.
VastaaPoistaNyt näyttäisi tulevan valmiiksi. Hulevedet ovat jatkuvasti tuoneet ja vieneet maata vääriin paikkoihin. Viimeisin iso sade ei sitä enää näkynyt tehneen. Nyt sitten odotelaan milloin tuo jäätyy.
Poista