Aurinko ehti nousta korkealle ennen kuin ehdin näköalapenkille tänä aamuna. Hellejakso onneksi päättyi eikä yhtään haitannut että mittari näytti pitkästä aikaa alempia lukemia. Kahdeksan astetta neljän maissa. Katujen varsilla tuoksuivat jasmikkeet. Perillä vastaniitetty heinä. Oli tyyntä.
Heinänkorjuun aika. Laskin seitsemän varista pellolta.
VastaaPoistaVariksia ja sepelkyyhkyjä näkyy ja kuuluu eniten tällä lenkillä. Toisaalla kirkuvat lokit. Kyllä nyt tuntuu kolealta helteeseen hiukankin tottuneesta. Sateetkin hiukan rajoittavat liikkumista nyt, vaikka onkin marjastusaika. Hyvää viikonloppua!
Poista