torstaina, kesäkuuta 15, 2006

Kädet, tassut, raajat (Valokuvatorstai)









Osallistun haasteeseen tällä kuvaparilla tällä kertaa. Minun, kuten varmaan monen muunkin, on tyydyttävä alemman kuvan sivustakatsojan osaan, vaikka niin kovasti haluaisin liikkua... ilman sen suurempia selittelyjä.

Kuvat suurenevat hiirellä klikkaamalla.

7 kommenttia:

  1. Haminassako pasteeraavat. Kuopiossa näitä oli kirkkomusiikkijuhlilla.

    VastaaPoista
  2. Tämä on erilainen kuva kuin muut, yhteisöllisin.

    VastaaPoista
  3. Onnellista kuitenkin, että pääsee seuraamaan vaikka vain sivusta. Surullisempaa on, jos liikkuminen ei onnistu enää mitenkään.

    Minun silmääni pisti tuo rollaattori. Olen tutustunut siihen tämän kevään aikana, kun iäkkään isäni kunto heikkeni niin, että hän ei kyennyt enää liikkumaan. Olin todella onnellinen, kun hän toipui ja pystyi ensimmäisiä kertoja liikkumaan rollaattorilla.

    VastaaPoista
  4. Maria,
    kansallispuvut ovat kesäjuhlissa kauniita.

    A-k.h,
    pasteeraus tapahtui viime lauantaina Tulliportinkadulla.

    Blogisisko ja Neulekirppu,
    hain nimenomaan kontrastia. Rollaattori osui tahattomasti kuvaan (mutta teemaan liittyen kuuluu siihen), koska oma liikkumiseni vielä onnistuu nippanappa kävelysauvoilla.

    VastaaPoista
  5. Ollaanpa me erilaisia. Edesmenneiden vanhempien elämään kuuluivat rollaattori ja pyörätuoli.

    VastaaPoista
  6. Mukavia helmoja :) Kansallispukuja nähdessäni alan helposti haaveilemaan, jospa vielä joskus sen Jääsken puvun saisin.

    -C-

    VastaaPoista
  7. Hillitty kukko,
    Työtä se vain teettää, jos itse aikoo sen valmistaa. Omani tein aikoinani äitini kanssa kimpassa. Se on jostakin syystä jäänyt pieneksi... :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!