Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvatorstai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvatorstai. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, elokuuta 20, 2016

Paluu

Valokuvatorstain viimeinen blogihaaste on paluu. Kuva on otettu eilen Kampissa. Palasin hetkeksi 60-luvun muistoihin. Kaikki oli muuttunut kadunnimeä myöten.

Haaste on  järjestysnumeroltaan 416. Olen ollut mukana ensimmäisestä haasteesta lähtien. Itse asiassa perustin koko tämän blogin sitä varten. Kiitos moderaattoreille näistä vuosista!

torstaina, kesäkuuta 09, 2016

torstaina, kesäkuuta 02, 2016

Kivi


kanervikossa ihmetytti punaisella värillään.

Valokuvatorstain 412. haaste

perjantaina, toukokuuta 27, 2016

Säteet











Valokuvatorstain 411. haaste  on säde. Syksyisessä kuvassani, joka on kuvausharrastukseni alkutaipaleelta, niitä on useampiakin. Nyt osaisin rajata kuvan paremmin.

torstaina, toukokuuta 19, 2016

Ötökät

Ötökkäaika ei oikeastaan ole vielä kunnolla alkanut, joten osallistun tällä vanhalla kuvalla.

lauantaina, toukokuuta 14, 2016

sunnuntai, toukokuuta 08, 2016

Linjat

Ylimmässä kuvassa lokki vahtii vesijohtolinjan merkkiä. Tuon linjan rikko aiheutti talvella uveavannon. Sietää vahtia. Kaksi alempaa on kuvattu tänään. Linjoja niissäkin näen.

Valokuvatorstain 408. haaste

torstaina, huhtikuuta 28, 2016

tiistaina, huhtikuuta 26, 2016

Kenkä

kuvassa on vanhin näkemäni kenkä.


Valokuvatorstain 406. haaste.

sunnuntai, huhtikuuta 10, 2016

Keväistä



on pajunkissan pehmeä nukka, vastasulaineiden piennarten hiekkapöly ja yöpakkasten jälkeisen aamujen uinuva lempeä usva.

Valokuvatorstain 404. haaste

perjantaina, huhtikuuta 01, 2016

Tiput

Tämä tipu tietää, mitä tahtoo.

Tämä tipu taas joutui uteliaisuuttaan aivan väärään paikkaan, josta se kyllä oitis pelastettiin vapauteen. 

Tämä kevään lintubongaukset ovat rajoittuneet kuvaamista ajatellen liian rivakasti liikkuviin harakoihin, variksiin, korppeihin, tiaisiin, kalalokkeihin mm. Joutsenpari on myös jo saapunut pesimäsijoilleen lammelle, joka on vielä jään peittämä.

Valokuvatorstain 403. haaste

sunnuntai, maaliskuuta 27, 2016

Järjestys se olla pitää


Valokuvatorstai #402


Samalla toivotan kaikille lukijoille aurinkoista pääsiäistä!

perjantaina, maaliskuuta 18, 2016

Symmetriaa











Valokuvatorstain 401. haaste


Symmetriaa  kaikkialla. Myös "Tasa­vertaiset ihmis­suhteet perustuvat symmetriaan, valta­suhteet asymmetriaan."  Wikipediassa ,  jonka artikkelista edellinen lainaus on, on käsitelty aihetta laajasti. Bloggaaminen kai myös voisi olla symmetristä, jos vastavuoroisuus toimisi. Ja toimiihan se ainakin vanhassa Blogistaniassa.

torstaina, maaliskuuta 03, 2016

Pöly



laskeutui aikanaan. Kuva on vuodelta 2013, jolloin lähiömme vanha koulu purettiin toimittuaan aikansa väistökouluna.

Valokuvatorstai #399

torstaina, helmikuuta 25, 2016

Vieressä








 Konserttialueen vieressä puolin ja toisin. En ollut ainoa liputtomaksi jäänyt viime kesänä Juha Tapion konsertista. Toivottavasti kuvat eivät nyt menneet asian vierestä.


Valokuvatorstai #398

perjantaina, helmikuuta 19, 2016

Pöytiä

on joka huushollissa, niin myös museoissa


 ja vaikkapa omassa pihassa sopivankorkuisia silloin kun niitä tarvitaan.




 Alimmainen kuva on ollutta ja mennyttä historiaa Käpälämäeltä l. entisen mökkimme keittiöstä.


Valokuvatorstai # 397

torstaina, helmikuuta 11, 2016

Suolla
















Valokuvatorstai #396
haastaa keskellä helmikuuta kuvaamaan suota. Suolle en kyllä nyt pääse mitenkään, joten etsin arkistoista vanhoja kuvia. Itse asiassa tänä räntäsateisena päivänä kesäisten kuvien katselu ja vanhojen suoretkien muisteleminen kävi melkein valoterapiasta.   

perjantaina, helmikuuta 05, 2016

Matala



Tällä kertaa menen siitä, missä aita on matalin. Sääkuvia blogiin. Tammikuussa olimme pitkään korkepaineen keskellä. Paukkupakkasten lauhduttua on aurinko ja vanha taivas välillä näkynyt lyhyitä hetkiä.

Ensi yöksi taas kiristyy pakkanen, mutta matalapainetta on taas luvassa. 

 Valokuvatorstai #395