On olemassa vanha sananparsi, jossa sanotaan, että meillä ei napeilla pelata. Se viitannee varallisuuteen ja sen käyttöön, mutta meidän leikissä pelataan napeilla. Ja niitä riittää. Äidin antaman mallin mukaan irrotan vieläkin vanhoista poispantavista vaatteista napit. Nappilaatikko onkin muistojen aarrearkku, hiukan kuin riepumatto.
Leikkiä ja pelata ovat useissa kielissä sama sana, jonka merkitys paljastuu vasta tekstiyhteydestä ja tavasta miten se liittyy "objektiinsa".
;-) Sama vaiva. Kaikki napit talteen ja hyväkuntoiset vetoketjut. Niitä voi sitten antaa lapsille, kun he tekevät ompelukokeilujaan.
VastaaPoistaKiva kuva.
Kiitos, Neulekirppu!
VastaaPoistaPaidannappeja joutuu useimmin haeskelemaan. On minulla niitä vanhoja kunnon metallisia vetoketjujakin ja jokin sai minut ostamaan kirpparilta vanhan pikilankakerän. Veli kävi kylässä ja kyselin, löytyykö kotipaikan navetan alta vielä pikeä, (jota lapsena purukumina pureskeltiin). Ei ole enää. Kysyi vielä, että mistä sen sian jouhen ottaisin pikilankaani. Wagnerilta, vastasin. :)
Muistan, kuinka lapsena leikin napeilla. Kaverin kotona oli rasia täynnä mitä kummallisimpia nappeja (osa oli saatu Amerikan-paketin vaatteista). Napit olivat ihmisiä. Oli kuningattaria ja prinsessoja. Muodostimme niistä valtavia kuoroja, jotka lauloivat prinsessan ja prinssin häissä!
VastaaPoistaObeesia,
VastaaPoistaeipä tuolloin paljon muita leluja ollutkaan. Muistan omistaneeni yhden nuken, josta ei ole jälkeäkään jäljellä. Samoin yhden pallon ja ensimmäisen muoviauton, joka tuli huusholliimme pikkuveljelle joku joulu.
Napeilla, lankarullilla (!), hyrrillä, kävyillä ja sen semmoisilla kai leikimme. Oikeilla esineillä hyvällä mielikuvituksella. Nykyään leluja tuntuu olevan liiaksi asti.