Tämä sanaton tarina Valokuvatorstaille jäi hiukan puolivillaiseksi, kun en osaa asetella näitä kuvia tahtomallani tavalla. Esikatselu näyttää koko ajan muuta kuin lopputulos.
Puhutteleva tarina! Käden kosketus pehmeä kuin lampaanvilla. "Ja kuinkas sitten kävikään"... sanoisivat muumitkin... Hieno nähdä kuvina tää prosessi, vaikka hieman kouristaakin sydänalassa.
Ihanat kuvat, pässinpökkimää sieltä tulee, niinkuin meillä päin sanotaan. Lampaat ovat kilttejä, mutta niiden silmiin ei kannata katsoa...ainakaan minun mielestäni.
Maija Myöhänen täällä... Kaikki taitaa olla jo sanottu - minunkin mielestäni upea tarina, erilainen ainakin minulle, kun en ole pahemmin lampaiden kanssa elämäni aikana joutunut tekemisiin ;-)
Kiitos kommenteista! Kyse on ilmiselvästi lampaanvillan käsittelystä käsipelillä. Muovikasillinen lampaanvillaa arpajaisvoittona on aika hankala juttu. Piti pestä, kuivattaa, karstata hahtuviksi ja sitten yrittää huovuttaa vaikkapa kengänpohjallismateriaaliksi. Olen tästä blogissani vuosi sitten kirjoittanutkin. Tietenkin olisi pitänyt olla se rukki tai edes värttinä, jotta hahtuvat olisivat langaksi muuttuneet ja sitä kautta sukiksi sukeutuneet. Eli puolivillaiseksi jäi. Mutta kesken tämä homma on todellisuudessakin.
Lampaan keritseminen on lapsena opittu. Ei se enää onnistuisi, mutta onpa tullut tehtyä sitäkin.
Kivastihan tuo on asteltu. Ja kiva on tarinakin.
VastaaPoistaMahtavaa!
VastaaPoistaTätä tapahtumaa en ole nähnyt livenä vuosikymmeniin. (Kuulostaa kaamealta kirjoittaa vuosikymmeniin, mutta asia on tosiaan noin..)
Puhutteleva tarina! Käden kosketus pehmeä kuin lampaanvilla. "Ja kuinkas sitten kävikään"... sanoisivat muumitkin... Hieno nähdä kuvina tää prosessi, vaikka hieman kouristaakin sydänalassa.
VastaaPoistaHyvä kuvastoori! Minulla on ollut ihan pikkukoikana oma lammas vaikka asuimmekin kaupungissa.
VastaaPoistaIhan täyttä villaahan tuo on! Tarinakin mukava!
VastaaPoistaPäkäprka näyttää vähän onnettomalta. Liekö raukka tajuaa, että kuumahan se turkki päällä kesällä tulisi.
VastaaPoistaOnpa ihana tarina. :)
VastaaPoistaVillaahan siellä tulee!
VastaaPoistaKiitos. Nämä ovat sellaisia tarinoita, joista en tietäisi mitään, ellei olisi Valokuvatorstaita.
VastaaPoistaMinä näin livekeritsemistä kesällä kun sukulaiset pitävät muutamia lampaita, mutta niille villoille ei ole vielä tehty mitään.
VastaaPoistaTämä on hieno tarina. Moni ei tiedä tällaisista jutuista mitään ja luulee että se on kadonnutta kansanperinnettä.
Niinpä, ja arvokas tarina.
VastaaPoistaHei Liisa :)
VastaaPoistavastavierailulle tulin :)
selkeä tarina, hyviä kuvia.
Siinäpä olikin opettavainen tarina, ettei perusteet unohtuisi! :-)
VastaaPoistaTaisi olla mukava tyyny tuloksena, vai toivottavasti oikein katsoin?
Vähän pelkäsin, että sieltä tulee lampaanviulu viimeisenä, mutta tämä olikin mukavampi tarina!
VastaaPoistaIhanat kuvat, pässinpökkimää sieltä tulee, niinkuin meillä päin sanotaan. Lampaat ovat kilttejä, mutta niiden silmiin ei kannata katsoa...ainakaan minun mielestäni.
VastaaPoistaAivan mahtava sanaton tarina,hieno;)
VastaaPoistaHyvä tarina!
VastaaPoistaTämä ketomus tosiaan jää puolivillaiseksi. Prosessi etenee tuosta aina pässinpökkimien kutomiseen asti.
VastaaPoistaMaija Myöhänen täällä... Kaikki taitaa olla jo sanottu - minunkin mielestäni upea tarina, erilainen ainakin minulle, kun en ole pahemmin lampaiden kanssa elämäni aikana joutunut tekemisiin ;-)
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Kyse on ilmiselvästi lampaanvillan käsittelystä käsipelillä. Muovikasillinen lampaanvillaa arpajaisvoittona on aika hankala juttu. Piti pestä, kuivattaa, karstata hahtuviksi ja sitten yrittää huovuttaa vaikkapa kengänpohjallismateriaaliksi. Olen tästä blogissani vuosi sitten kirjoittanutkin. Tietenkin olisi pitänyt olla se rukki tai edes värttinä, jotta hahtuvat olisivat langaksi muuttuneet ja sitä kautta sukiksi sukeutuneet. Eli puolivillaiseksi jäi. Mutta kesken tämä homma on todellisuudessakin.
VastaaPoistaLampaan keritseminen on lapsena opittu. Ei se enää onnistuisi, mutta onpa tullut tehtyä sitäkin.