Muistaakseni wanhoissa pisteaidoissa ei tarvittu erillisiä tukipuita. Pystypuut iskettiin maahan tarpeeksi syvään.
This old fence can´t manage without a few extra sticks. It is at the brink of collapsing, unfortunately.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Muistaakseni tarvittiin. Pystypuiden maanalaiset osat tervattiin ja poltettiin lahoamisen hidastamiseksi. Telkkämäessä tervasivat. Antoivat aidalle 25 vuoden takuun. Luupää pohtii monta tovia, ennen kuin rupeaa tuollaisesta aitomaan.
VastaaPoistaKaunis aita. Mökkipihaamme reunustaa samanlainen, hitusen modernisoidumpi malli.
VastaaPoistaAKH,
VastaaPoistaSaattaa olla niinkin. Niihin kyllä kompastuu. Sittenhän tuo kuva käy hyvin malliksi. Tervaamisen muistan kyllä.
Sivuaskel,
Ovathan nämä paljon mukavampia katsella kuin sähköpaimenlangat.
En muista nahneeni ennen tukipuita.
VastaaPoistaHPY,
VastaaPoistaMieheni valisti minua, että metsämaastossa ei aina pystynyt iskemään pystypuita tarpeeksi syvään. Kallio tai kivet tulivat vastaan. Siksi tarvittiin tukipuita molemmin puolin aitaa. Ei tuosta kyllä ihminenkään hevin mene läpi, joten veräjät olivat tarpeellisia.
Miehes on kyllä ihan ihan oikeassa. En enää muista, koska maahan tuli aitaamispakko, mikä johtui karjanpidosta. Kun aita alkoi lahoilla tai muuten mennä rikki, niin tukikeppien varaan oli hyvä asetella rankoja pitkittäin ja sillä keinoin saatiin aitaa korotetuksikin. Pistoaitojen päälle saatettiin vetää piikkilankaakin. Joskus oli aidoissa melkoisia karvatukkoja hirvien jäljiltä.
VastaaPoistaAKH,
VastaaPoistaMeillä päin puhuttiin "vallanmetästä". Se kai tarkoitti sitä, että lehmät päästettiin metsään kuin metsään ja tilukset olivat aidatut tai aidattava. Silti muistan useammin kuin kerran hätistelleeni jonkin naapurin karjaa peltotilkuiltamme. Näiden tapahtumien jälkeen taas kierrettiin tarkistamassa aidat.
Sieltä vallanmetästä se omat lehmät tulivat aina iltaisin "kuikuilemalla", karjankutsuhuudoilla kotiportille ja sieltä sitten saatettuna navettaan. Ja eikun lypsylle.
Liisa, olin joskus opiskeluaikanani Kirkkohistoriallisen seurasn kevätretkellä Ahvenanmaalla. Bussi oli pullollaan historiantutkijoita ja niiden sukulaisia. Joku tohtori hihkaisi jossain Jomalan kirkon nurkilla: "Katsos, kuinka komea riukuaita!"
VastaaPoista"Ei se mikään riukuaita ole. Sehän on pistoaita."
Siitä alkoi sellainen diskurssi, että uusimman ajan kirkkohistoriaan perehtynyt kaupunkilaisteologityttönen nauroi sisäänpäin monta tuntia. Huvittuneisuuttaan ei voinut paljastaa, sillä verisessä väittelyssä oli tietysti mukana omia opetaajia.
Kirsim,
VastaaPoistaKumpikohan se oikeasti on? :) Kaikesta, mistä tahansa saa aikaan väittelyn ken haluaa.