Valokuvatorstain tämänviikkoinen haastesana ylpeys assosioitui hetken mietinnän jälkeen tähän kuvaan, joka on otettu viime kesänä. Ensinnäkin olen ylpeä mielestäni onnistuneesta kuvasta, joka symboloi elämän ihmettä. Se muistuttaa omista juurista ja lapsista ja lapsenlapsista, joista olen ylpeä. Ja se saa olla kuva myös minusta itsestäni.
Hieno kuva, kuten muutkin kuvasi.
VastaaPoistaHerkkä kuva.
VastaaPoistaKaunis kuva, Liisa.
VastaaPoistaKasvavatko nuo ketunleivät elävän puun rungossa? Kuvassa on sisältöä.
VastaaPoistaKiitos Sumea, Neulekirppu ja Kirsi!
VastaaPoistaObeesia,
kyllä ne kasvavat. Siinä se symboliikka onkin. Ja ketunleipiä on kauniita ja eheitä, mutta myös särkyneitä...
Yksinkertaisuudessaan tyylikäs kuva. Sietää ollakin ylpeä kun on noin vihreä harmaalla pohjalla. Ja kyllähän kettu viekas ja ylpeä eläin on, jos analogiaa jatketaan.
VastaaPoistaYlpeys käy lankeemuksen edellä. Oli miten oli, mutta siinä ovat käenkaalin siemenet langenneet mukavaan paikkaan. Vaahterako on puu?
VastaaPoistaMinulle tuli ensin mieleen, että vihreät lehdet ovat kovin ylpeitä pysyessään hengissä vaatimattomissa olosuhteissa!
VastaaPoistaHieno, hieno kuva.
Kiva kuva...sisulla eteenpäin.
VastaaPoistaKommenteista kiitos, Iines, Akh, Kaisa ja Tarjuska,
VastaaPoistaSisulla nimenomaan...
Alkukesän kuva. On tunnustettava, että en muista, minkä vankkarunkoisen puun kyljessä ketunleipä kasvoi. Kiinnitin huomiota niin totaalisesti tuohon hyvänmakuiseen kasviin. Lapsena pistelimme poskeemme sen lehtiä. :)
Puu on tervaleppä. Kävin aamukävelyllä tarkistamassa.
VastaaPoistaHyvä kuva huudahtaa myös Kootee.
VastaaPoistaYksinkertainen on kaunista. Sitäkö se on?
VastaaPoistaKaunis kuva! Noilla ketunleivillä taittaa olla tapana kasvaa noin, meillä mökillä niitä on kiinnittynyt koivun runkoon.
VastaaPoista