Valokuvatorstain 87. haaste on tällä kertaa kotimainen. Globalisaatiosta huolimatta löytyy vielä monenlaista kotimaista. Tuotemerkeistä ei enää uskalla olla varma, joten valitsin varman päälle heinäpellon. Valitettavan harvoin kotimainen heinäpelto enää näyttää tältä. Heinänteko oli mitä yhteisöllisintä puuhaa. Mukavia muistoja.
The theme of today´s Photo Thursday is domestic. Going global reduces the number of really domestic things. That is why I selected this picture of our traditional way of making hay. We used to have fun while making hay. We had the sauna every evening. I don´t know how fantastic it is these days when one man can manage making hay all alone.
On se kotimaista kulttuurimaisemaa parhaimmillaan:)
VastaaPoistaKyllä nykyisin tulee lähes pysähdyttyä, jos näkee heinäseipäitä jossain. Niin harvinaiseksi ne ovat tulleet.
VastaaPoistaYhetisolo tyon parissa on haihtunut olemattomiin. Ainakin taalla. Kaikilla on kiire, kaikki ovat stressaantuneita, kukaan ei ehdi keskustella, kayda kahvilla tyokaverin kanssa. Se on aika kurjaa, silla tyohalu ja tyon hauskuus on menetettya iloa.
VastaaPoistaMinä tapasin kerran erään ministerin tunturissa joka oli niellyt heinäseipään.
VastaaPoistaKivoja muistoja tästä tulee,itsekkin olen ollut lapsena tädin luona heinätöissä.
VastaaPoistaMelkein voi tuntea heinän tuoksun ...
VastaaPoista... ja voi melkein tuntea kotimaan pellon sängen jalkapohjissa.
VastaaPoistaTuo on kesää!
VastaaPoistaHarvinainen näky nykyisin mutta niin kotimainen.
VastaaPoistaAijai miten valloittava kuva! Tuommoisia metsän siimeksessä olevia heinäpeltoja oli ennen syvällä metsässäkin, ja sinne mentiin eväiden kanssa.
VastaaPoistaLehmiä näkee edelleen, mutta ei näitä seipäitä, vaan muoviin käärittyjä heinäpaali- tai mitälie rehurivistöjä.
Hevosheinää!
VastaaPoistaIhana kuva. Suomalainen kesä on maailman paras kesä.
Minut on pitänyt kiireisenä tässä muutama viikko sitten hankkimani jalkavaivainen hevonen. Jumppaaminen alkaa tuottaa positiivisia tuloksia.
Kiitos ystävällisistä kommenteistanne, joihin vastaaminen jää nyt, koska olen lähdössä saattamaan keskiviikkona pois nukkunutta äitiäni sairaalasta kappeliin. (Ks. edellinen postaus.)
VastaaPoistaHeinäpelto, ah niitä lapsuuden kesiä. Ei ole nämä nykyajan heinäpaalit mitään tuohon verrattuna.
VastaaPoistaLapsuuden muistoja, heinä suorastaan tuoksuu nenään.
VastaaPoistaAika monelle tuntuu tulevan lapsuusmuistot mieleen - kaikkien aistien kautta. Heinän tuoksu, sängen pistely jaloissa, ihon kirvely heinää polkiessa ladossa ja saunassa, kotikaljan maku, kahvit pellonlaidalla... Työstä jäävä näkyvä jälki.
VastaaPoistaOnpa ihastuttava näkymä, Liisa. Tuollaista ei usein onnistu näkemään.
VastaaPoistaHarvinainen maisema ainakin täällä päin:)
VastaaPoista