Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työ. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, heinäkuuta 16, 2022

Maalaismaisemassa

Nämä kuvat on otettu matkalla Storträskin lammelle Sipoonkorpeen. Kumpuileva maalaismaisema on kaunis kaikkina vuodenaikoina. 

 

torstaina, maaliskuuta 03, 2016

Pöly



laskeutui aikanaan. Kuva on vuodelta 2013, jolloin lähiömme vanha koulu purettiin toimittuaan aikansa väistökouluna.

Valokuvatorstai #399

lauantaina, kesäkuuta 20, 2015

Mittumaarin aikaan tapahtuu



Tietyö

Vanha silta nostettu pois juhannusaattona

Uusi silta siirtyy hitaasti paikoilleen

Sää suosi tätä työvaihetta. Moni ohikulkijakin pysähtyi seuraamaan työn etenemistä.

Kai se on helppoa, kun osaa hommansa.

Vanhat kallansillat ovat nyt historiaa (SS). Vanha rautatiesilta nostettiin eilen lopullisesti pois paikoiltaan ja koko juhannuksen tienoo tehdään työtä, jotta junat pääsisivät taas huomenna iltapäivällä kulkemaan normaalisti. Kävin muiden joukossa ihmettelemässä uuden sillan hidasta siirtymistä paikalleen.

Aiemmat tähän hankkeeseen liittyvät ottamani kuvat löytyvät sivupalkin linkin Kallansillat takaa.

****

Tulihan se aurinkoinen ja lämmin juhannus!  Juhannusiloja teille kaikille!

torstaina, toukokuuta 01, 2014

Kuplivaa




simaa oli tarkoitus laittaa kuvaksi, mutta kuplii se tämäkin...

Hauskaa vappua  

sunnuntaina, joulukuuta 15, 2013

Herkkua on siinä monenlaista

monenlaista, sillä jossakin tontut näkevät klooneja itsestään tarjoamassa etukäteen esim.joulusuklaata.

Toisaalla tontut näkevät paljon jauhoisia pikkukäsiä työn touhussa.

Valokuvatorstain 307. haaste : Tämän viikon haasteena on valokuvata, mitä ne tontut mahtavatkaan nähdä, kun ikkunoiden takaa kurkkivat!

torstaina, helmikuuta 14, 2013

Ristikko

 Parkko-hinaajaa lasteineen yritin kuvata tuon ristikkoportin (?) lävitse.
Kirjaimet # 19: -kk-

lauantaina, elokuuta 18, 2012

Ruishalme













Riuttalan talopoikaismuseon perinteinen rukiinleikkuun SM-kisa järjestettiin tänään.  Kotona muistan puhutun ruishalmeesta, vaikka minun aikanani ei enää kaskettu.

lauantaina, heinäkuuta 21, 2012

Tori tänään


 Kauppahalli paketoituna.






Anttilan katolla kävi viileä viima varjossa, mutta torilla näkyi kauppa käyvän. Pieni kappa uusia perunoita maksoi viisi euroa. Mustikoitakin oli jo tarjolla ja mansikkakauppa kävi kuumana. Maistaa sai vain ns. omasta laatikosta. ;)

maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Toukokuuta

"Isännät kiiruhtaa
Laittamaan kesän kasvamaan"
        (Neljä ruusua: Miestä jokainen)

Mustavalkomaanantain 117. haaste on musiikkihaaste.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012

Kulmikas


Mustavalkomaanantai

Linkin takana monenlaista kulmikasta. Lisää kuvia tästä kulmikkaasta löytyy sivupalkin linkistä Projekti tai täältä.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

torstaina, maaliskuuta 22, 2012

Ulossilmäilyä

Tällä kertaa auton ikkunasta kännykällä otettu kuva.

Mitä me teemme näin kevätpäivinä, jotka nyt tulevat nopeasti? Tänään aamulla taivas oli harmaa,...

Valkokuvatorstain 239. haaste on Kafkan tekstiä.

torstaina, maaliskuuta 15, 2012

SÄ niin kuin


sänki. Aikoinaan hevospelillä ajettuna sänki jäi lyhyemmäksi. Wikipedia selittää: "Puimisestä jää pellolle jäljelle leikatun viljan korret ja akanat sekä maahan sänki."

Alkukirjaimet # 55 -linkin takana toisten sä-alkuisia.

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

RE niinkuin


 re_________  alkoi alakerrasta.

Alkukirjaimet haaste # 52: RE

tiistaina, syyskuuta 06, 2011

Torin ympäri








































Uutta vanhan tilalle. Kuopiossa uusitaan jo kerran rakennettua toriparkkia. Joka ikisellä torikäynnillä montussa on jotakin uutta. Toivottavasti lopputulos on hyvä aikanaan.Itse asiassa tämä sopisi paremmin aiheeseen ´keskeneräinen´.

Valokuvatorstain haaste 215: Uusi

Kiersin Kuopion torin Elonkorjuu-juhlapäivänä myötäpäivään. Viimeinen kuva on otettu vaivihkaa kaupungintalon parvekkeelta.