Valokuvatorstai #396
haastaa keskellä helmikuuta kuvaamaan suota. Suolle en kyllä nyt pääse mitenkään, joten etsin arkistoista vanhoja kuvia. Itse asiassa tänä räntäsateisena päivänä kesäisten kuvien katselu ja vanhojen suoretkien muisteleminen kävi melkein valoterapiasta.
Kesäkuvat ovat mukavia katsella talviaikaankin. Suokuvat voisivat olla mökkimme läheltä, niin on tutun näköistä maisemaa. Ja vesi kihahti kielelle suomuuraimia katsellessa! Liisa, Sinulle oikein hyvää lähestyvää Ystävänpäivää! t. Laila
VastaaPoistaLaila,
PoistaKiitos kommentistasi! Hyvää huomista ystävänpäivää myös sinulle! Totta, että kesää alkaa kaivata vaikka kuvissa, kun nämä totutut vuodenajat ovat muuttuneet, tai sitten en enää muista, millaista oli ennen. Mennyt viikko oli kyllä loskaisuudessaan ikimuistoinen.
Suo siellä, vetelä täällä, vastaranta kaikkialla. Ennen suo sulaa kuin kurki palaa. Poika suolle vietäköhön, puulla päähän lyötäköhön.
VastaaPoistaKöyhän ainoa lehmä hukkui riistäjäporvarin suohon.
Matti Hällin kirjan Suopursu kukkii luin joskus ihan mielikseni.
Suopursu on lempikukkani. Suopursun ja rahkasammalen yhteistuoksu on hajuaistilleni kokonaistaideteos.
Soiden jyrsiminen pitäisi lailla kieltää.
PS.
VastaaPoistaTuollon mun kultani, ain yhä tuolla
kaukana korvessa Sompion suolla.
Kalevi,
PoistaSuomaasto on minunkin mielenmaisemaani. Kasvoin soiden keskellä. Soille mieli halajaisi kesäisin vieläkin, mutta tukevalla maapohjalla on "terveellisempää" liikkua. Onneksi on muistot.