Kevät on jo pitkällä. Valkovuokkojen aika alkaa olla ohi, rusokirsikat ovat täydessä kukassa. Ainakin kolmena yönä näin täyden kuun aikaan lämpötila on käväissyt pakkasen puolella. Koska on tämä korona-aina, lenkkeily lienee turvallisinta varhain aamulla. Tälläkään reissulla ei tullut vastaam yhtään ihmistä. Sai kuulla ja nähdä fasaaneja, oravia ja lukuisia jäniksiä. Pikkulinnuista puhumattakaan.
Kaunista aamun hiljaisuutta!
VastaaPoistaKiitos, SusuPetal,
PoistaParhautta todella ja kehoni vaatii liikettä heti aamulla. Nyt onkin kuulaita aamuja riittänyt.
kyllä kelpaa kävellä aamun kauneimpana hetkenä, luonto ympärillä herää, siinä itsekkin herää parhaiten uuteen päivään:))
VastaaPoistaIlona,
PoistaTotta. Jos aamuinen kävely jää väliin, tuntuu että jotakin puuttuu päivästä. Toki illalla väsyttää melko aikaisin. Lintuja kuuntelen. Sanovat että laulavat nyt korona-aikaan kovemmin. Johtuu kai vähemmästä lentoliikenteestä. Äänet erottuvat selvemmin.