Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liljat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liljat. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, elokuuta 03, 2018
Kun helle ei enää helli
kukat kukoistavat hetken, nurmikot kärventyvät veden puutteesta ruskeiksi, omenat tipahtelevat jo heinäkuun lopusta alkaen väsähtäneinä puista, viljasato kärsii. Lämmönsietokyky heikkenee ikääntyessä eivätkä trooppiset yöt anna palauttavaa lepoa. On etsittävä viileyttä aamuvarhain milloin mistäkin. Päivisin pelastavat mm. museot.
Eilen pihaan ilmaantuivat ensimmäiset neitoperhoset ja tänä aamuna reipas amiraali näkyy asettuneen taloksi nauhukselle. Nekin noin kuukautta aiemmin kuin viime vuonna.
Tänään on kai n. 54 hellepäivä tänä kesänä. Ododtettavissa kuitenkin paluu tavanomaisempiin elokuun lämpötiloihin koulujen alkaessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)