lauantaina, joulukuuta 11, 2021

Aikainen talvi

 



Edellisessä postauksessa taisin vielä odottaa pakkasia. Itse asiassa lämpötilan laskeminen peräti kahteenkymmeneen miinusasteeseen oli kuitenkin yllätys. Ensimmäinen kerta täällä asuessa oli niin hyytävän kylmä. Vaikka Helsingissä tuli käydyksi asioilla useamman kerran, kuvia ei juuri jäänyt. Olisi pitänyt olla pukeutunut aivan eri tavalla. 

Nyt pakkaset ovat taas enää muisto vain. Onneksi ei eilen tarvinnut olla liikkeellä. Aamulla kaikki näkyi olevan jääkuoren alla. Ilahdutti suunnattomasti, kun näki että kotikatu oli tänä aamuna hiekoitettu. Tämä tapahtui ensimmäisen kerran täällä asuessamme. Pääsi turvallisesti jalkaisin käymään postissa ja apteekissa.

Hyvää adventtiaikaa!

______

Edit. Uudenvuodenaattona klo 19.50

Jostain syystä en pääse kommentoimaan omaa postausta l. vastaamaan kommentteihinne. Kiitos kommenteistanne ja toivotuksistanne. Googlelta onkin tullut monenlaisia ilmoituksia, joiden mukana ei oikein pysy. Aika kuluu nykyisin niin nopeasti, että moni asia ehtii vanhentua. Vielä on muutama tunti tätä toista koronavuotta jäljellä.  

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä!


2 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia, mutta tuo piikki musiikkikeskuksen katolla on arkkitehtoninen häiriö, virheratkaisu. Turkuun on satanut hieman lunta, jota jäätävä sade ei sulata, mutta ans kattoo... Ehkä saamme vielä mustan joulun.

    VastaaPoista
  2. Wonderful photos.
    Merry Christmas and a Happy New Year

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Thank you for your comment!