Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökki. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, helmikuuta 19, 2016

Pöytiä

on joka huushollissa, niin myös museoissa


 ja vaikkapa omassa pihassa sopivankorkuisia silloin kun niitä tarvitaan.




 Alimmainen kuva on ollutta ja mennyttä historiaa Käpälämäeltä l. entisen mökkimme keittiöstä.


Valokuvatorstai # 397

tiistaina, syyskuuta 10, 2013

Koti

Valokuvatorstain 293. haaste.

Erilaisiin tulkintoihin pääset tutustumaan siis täältä.

maanantaina, tammikuuta 23, 2012

Runo / A Poem


Mustavalkomaanantai # 101:
Kattotuuletin kuulosti
vedestä lentoon nousevilta joutsenilta
Lariam-lääkkeen vaikutuksen
alaisena potilas puhuu moskiittoverkon alla
läpi yön, kysyy ja väittää vaikkapa
että maa on soikea kuin muna
Hän tietää sen todeksi
Eikä terassin puoleista seinää
voitu pitää pimeän tultua auki,
eläinten vuoksi
Tua Forsström: Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja (Teos, 2008)

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Viimeinen kurkistus



Tämä viimeinen mökin yläkerran ikkunasta ottamani kuva. Onneksi on valoa näkyvissä...

lauantaina, elokuuta 04, 2007

Prästkrage




Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare / Chrysanthemum leucanthemum) kurkottaa taivaan sineen pitkän sadekauden jälkeen. Itse olen oppinut koulussa tuon jälkimmäisen latinalaisen nimen. Miksi kaikki muuttuu? Päiväkakkara muistuttaa kamomillasauniota ja on Keski-Suomen maakuntakukka.

maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Ritariperhonen



Kului ainakin puoli tuntia ennen kuin tämä perhonen suostui pysymään hetken paikoillaan. Onneksi digikamerassa harhalaukaukset ovat ilmaisia.

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Öttiäiset



Kaupungissa voikukka on monin paikoin jo hahtuvapalloina, mutta mökillä nämä auringot olivat vasta avautumassa.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Kesän merkki



Tuomi (Prunus padus) puhkesi kukkaan. Tämä yksilö taisi olla liian lähellä tietä, koska sitä ei enää ole. Viime vuonna tuomi kukki täsmälleen samaan aikaan. Että se siitä tavallista aikaisemmasta keväästä. Silti ilmastonmuutos on totta. Kuivuus. Tuulet.

perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Suovilla



Koko CD-varaston plaraamisen jälkeen löysin vihdoin isomman version suovilla-kuvastani. (Lupaus on lupaus.) Nämä ovat kuivakukkina erikoislaatuisessa maljakossa ja jo hiukan elähtäneet. Tulisipa kesä ja pääsisi poimimaan paremmat tilalle.