Näytetään tekstit, joissa on tunniste #socialdistancing. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #socialdistancing. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, kesäkuuta 15, 2020
Keväästä kesäksi
Muutama kuvamuisto poikkeuskevään lähiretkistä. Kun on kolmen kuukauden ajan kävellyt lähipolut melkein puhki, haluaa jonnekin missä näkee kauas eli silmät saavat levätä. Haltialakin menetteli aamuvarhaisella. Ei ollut liian paljon ihmisiä. Sään lämmetessä reittivalinnat on harkittava uudelleen. Jokohan kohta uskaltautuisi museoihin?
Hyvää juhannusviikkoa!
Tunnisteet:
#socialdistancing,
Eläimet,
Haltiala,
Kerava,
Korona,
Liikkeellä,
Tremanskärr
perjantaina, huhtikuuta 10, 2020
maanantaina, maaliskuuta 30, 2020
Näitä polkuja
Onneksi meillä Suomessa on tilaa ulkoilla. Kellojen siirtäminen kesäaikaan sattui samaan aikaan kuin sään viileneminen. Vuosi sitten oli lunta paljon ja hiihtolatuja käytössä miltei vappuun saakka myös täällä etelässä. Kaikki kuvat ovat maaliskuulta.
Alimmassa kuvassa on tämän talven lähin tekolumilatu Tuusulassa. Aamuvarhaisella sinne kokoontui useita enimmäkseen senioreita kuntoilemaan valmiustilan alkamiseen asti. Turvavälin pitäminen ei ollut enää mahdollista. Myös kuntoportaat suljettiin samasta syystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









