Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuopio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuopio. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, joulukuuta 31, 2016

Valoisaa uutta vuotta!

Kuusi Puijon laella 


Esplanadin kuusi poroineen
Sama kuusi kuin edellä, mutta kuvattu eri suunnasta.






sunnuntai, marraskuuta 27, 2016

Muistot vain jää









Simpukka haastoi kuuden kesämuistokuvan julkaisemiseen. Toukokuu yllätti kesäisyydellään, josta esimerkkinä tämä vielä lehtipuiden takaa selvästi erottuva kaupungin keskeisin kirkko. Kaunista alkukesän vihreää.

Tuomet, pihlajat, syreenit ja juhannusruusut kukkivat etuajassa.

Jostakin syystä joka kesä olen kuvannut näitä kellukoita. Jokin niissä kiehtoo.

 Maisemakuvani ovat vuosia olleet Kallaveden maisemia, mutta tämä on Tahkovuorelta. Kuopiota sekin nykyään.

Minua kiehtoo myös kaikki puutarhakarkulaiset, lupiinit eritoten, mutta laitan tällä kertaa rantapuiston heinnien keskelle nousseem liljan. Näitä kasvoi aikoinaan myös mökillä metsässä siellä täällä.

Yksi kuvamuisto pihassamme kasvaneesta maatiaisraparperistä. Sen lehtien alle olisi mahtunut sammakoita,vaan ei niitä koskaan siellä näkynyt.

Yksi ylimääräinen kesämuistokuva on tietenkin Korkeasaaresta, jossa kävin n. 40 vuoden tauon jälkeen. Muutos oli valtava. Avarasta miltei puuttomasta saaresta oli tullut varjoisa viidakko. Jos sinne aikoo mennä loma-aikana, kannattaa olla liikkeellä heti aamusta. Säästyy askelia sellaiselta, jolla on liikuntarajoitteita.

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2016

Menneen talven lumia





Huhtikuisella vesisateella voi muistella vitivalkoisen lumen puhtautta.

PS. Edellisen postauksen kanssa tein alkeellisen virheen. Koska kuvat olivatkin liian isoja (latasin ne suoraan kamerasta) eivätkä sitten omaa silmää miellyttäneet, poistin äkisti koko postauksen. SEn sijaan minun olisi pitänyt muuttaa postaus luonnokseksi ja ns. kirjoittaa päälle uusi postaus. Sori siitä. ;)

maanantaina, helmikuuta 22, 2016

Talvipyöräilyä








 Kunpa olisi niitä pyörätelineitä näkyvissä. Talvipyöräily näyttää lisääntyneen. Lunta tuiskuttaa, lämpötila muutaman asteen pakkasen puolella ja hiihtoloma etelässä alkanut! Talitintit visertävät jo.

 ***
Tervetuloa uudet lukijat ikivanhaan kuvablogiini!

lauantaina, lokakuuta 24, 2015

Harrastus









se on kai lähiympäristön muutosten tarkkailukin. Kuvissa Valio-myrskyn jälkiä vajaan kilometrin säteellä. Kauempana mäellä, jonne nousimme polkua pitkin, oli entisen aukon reunalta kaatunut vähintään sata puuta.

Kuvat ovat käsittelemättömiä ja ladattu suoraan kamerasta. Alla olevan linkin takaa löytyy kuvitusta erilaisista harrastuksista. 


Valokuvatorstai #382

torstaina, lokakuuta 08, 2015

Pakkasen purema

niemen nokka. Ylempi kuva on otettu muutama vuosi sitten, alempi muutama päivä sitten. Muutamana aamuna on ollut pakkasta ja päivälläkin lämpötila niin alhainen, että tuulen vaikutuksesta tuntuma on ollut miinuksella rannan tuntumassa.


Valokuvatorstain 380. haaste

tiistaina, syyskuuta 29, 2015

Syksyn tuntu




















Kultalammella tänään.

perjantaina, kesäkuuta 21, 2013

Hyvää juhannusta!

Kesän ensimmäiset pikkusorsat emon komennossa.
Äkkiä veteen ja veneiden ja rantakasvillisuuden suojaan.


Onneksi tuolta päin ei uhkaa kukaan.

Antaisivat edes juhannusaattona olla rauhassa.


sunnuntai, kesäkuuta 16, 2013

Torin tilaihme!

Kuopion torin tilanahtauteen on löydetty uskomaton ratkaisu. Torin ympärillä olevat rakennukset voidaan käsitellä tarvittaessa uudella ainutlaatuisella ilmasta levitettävällä suihkeella, joka kutistaa rakennukset  jopa kolmannekseen alkuperäisestä koostaan. Uuden patentoidun kemikaalin mahdollisia haittavaikutuksia tutkitaan.

Valokuvatorstain 291. haaste: Lööppi

torstaina, maaliskuuta 14, 2013

Vuohi


Suomen tärkein vuohirotu on suomenvuohi. Suomenvuohi on kevytrakenteinen ja keskikokoinen. Naaras painaa aikuisena keskimäärin 40 kiloa, koiras taas noin 50 kg.

Suomenvuohen karva on tiheää ja pitkää, varsinkin selässä ja reisissä. Väriltään suomenvuohi on valkoinen, harmaan musta tai kirjava. Suomenvuohi voi olla sarvellinen tai sarveton. Yleisimmin suomenvuohet ovat valkoisia ja sarvekkaita. Suomalainen vuohikanta on pääosin kotimaista, vaikka joitakin sveitsiläisiä vuohia on tuotu maahan. Suomessa vuohen sanotaan olevan köyhän miehen lehmä, sillä se pystyy käyttämään ravinnokseen puiden ja pensaiden lehtiä, oksia ja silmuja paremmin kuin muut kotieläimemme. Se myös tuottaa kokoonsa nähden runsaasti maitoa. Vuohi kuitenkin syö hyvin tehokkaasti aluskasvillisuutta, joten laidunta tulee vaihtaa vuosittain eroosiovaaran vuoksi. (Lähde: Wikipedia)
1900-luvun alussa vuokratilojen sopimuksissa kiellettiin vuohien pito. Ovat kovia kiipeilemään ja tuhoamaan kaiken vihreän kasvillisuuden. Eivätkö nämä syö pyykitkin narulta, jos sikseen tulee? Vuohia on kuitenkin niin vähän ja uhka kohdistuu enemmän ympäristöön.
Villiintyneistä vuohista ja niiden jälkeläisistä on kehittynyt luonnonvaraisia populaatioita eri puolille maapalloa. Nämä vuohet ovat usein uhka alkuperäiselle luonnolle, ja niitä pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista. (Wikipedia tietää)

Valokuvatorstai haaste # 278 : Moni muu eläin sutta todellisempi uhka ihmiselle  (TS 18.2)

torstaina, tammikuuta 17, 2013

Liukas

Ajourat ovat liukkaita varsinkin risteysalueilla. 

Valokuvatorstain 270. haaste

torstaina, tammikuuta 10, 2013

Kauppahalli

Kauppahalli elokuussa 2011.

Kauppahalli joulukuussa 2012.  Väritys on vaihtunut.

Kirjaimet # 14: LI

lauantaina, lokakuuta 27, 2012

Karkki vai kepponen

Valokuvatorstai # 261

Ilmeisesti sekä että, koska nämä oli jätetty tai unohtuneet remontissa olevan torin laidalla olevan vielä tyhjän istutusaltaan (?)  reunalle.

lauantaina, heinäkuuta 21, 2012

Wanhat










 Wanhojen laivojen kesäregatta Kuopiossa.

Tori tänään


 Kauppahalli paketoituna.






Anttilan katolla kävi viileä viima varjossa, mutta torilla näkyi kauppa käyvän. Pieni kappa uusia perunoita maksoi viisi euroa. Mustikoitakin oli jo tarjolla ja mansikkakauppa kävi kuumana. Maistaa sai vain ns. omasta laatikosta. ;)

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

tiistaina, helmikuuta 14, 2012

Vielä ehtii

Kaikille kaikille ja varsinkin KKK-kerholaisille hyvää ystävänpäivää! 

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2012

Halo

Puijon monttu tänään klo 11.43.

perjantaina, tammikuuta 27, 2012

Ulkona

 Talviaikaan monilla on pihoillaan ulkovaloja. Nämä ulkovalot on kuvattu jouluaattona Puijon laella.
Enemmän UL- tai OL-alkuisia kuvia löytyy tämän linkin takaa tai sivupalkin napista.

Alkukirjaimet # 48 :  OL tai UL