Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyönteiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyönteiset. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, elokuuta 01, 2017

Heinäkuu


on tässä tiivistettynä sadepisarassa piha-aitaa kiipeilevän eteläisen piippuköynnöksen lehdellä. ;)

Perhosia odotellessa yritin kuvata tämän koko ajan pörräävän kohteen. Olen havainnut, että perhoset kaihtavat liljoja ainakin tässä pihassa. 

Edit. 2.8. Vaihdoin kuvat pienempiin.

torstaina, toukokuuta 19, 2016

Ötökät

Ötökkäaika ei oikeastaan ole vielä kunnolla alkanut, joten osallistun tällä vanhalla kuvalla.

keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2015

Tänään sataa, ei sada, sataa, ei...

arvailen minä ja monet tunnistamattomat ötökät korkeiksi ja tuuheiksi kasvaneilla kukkasilla. Miten säästä on tullutkin jatkuva puheenaihe tänä kesänä. Median mukaan marjoja joko tulee paljon tai ei ei sittenkään kovin paljon. Ja maistuvatko sadekesän mustikat mustikalta, mansikat mansikalta?















































tiistaina, kesäkuuta 30, 2015

maanantaina, elokuuta 19, 2013

Elokuista luontoa




pihoilla ja vattupusikoissa.

perjantaina, kesäkuuta 28, 2013

Korennot


vaatisivat kärsivällisemmän kuvaajan. Tämä esitteli komeita siipiään.

Tämän pääsin yllättämään melko läheltä.  Korentoja on niin paljon, etten yritäkään itse tunnistaa. Jos tunnistat, ole ystävällinen ja jätä kommentti. Tiitsa, apua!

tiistaina, kesäkuuta 04, 2013

Metsäkurjenpolvi


kelpaa näköjään syötäväksikin. Siinä olisi taas yksi nimeä vailla oleva ötökkä.

torstaina, toukokuuta 30, 2013

Mikä ötökkä?


Kuvattu tänä aamuna pihlajan kukkatertussa. Ei pelännyt kuvaajaa lainkaan.

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2013

Kesää odotellessa


Kuvassa mietteliäs hepokatti tai sitten ei, koska sanovat hepokattien olevan yleensä vihreitä. Ellei se olekaan hepokatti, niin olkoon sitten  jokin heinäsirkka.

Kirjaimet # 15

tiistaina, syyskuuta 25, 2012

Syksy

Valokuvatorstai 256., jonka linkin takana paljon erilaisia kuvia syksystä.

perjantaina, syyskuuta 07, 2012

Syksynkeltaiset




Keltainen on sekä kevään että syksyn väri.

tiistaina, heinäkuuta 10, 2012

lauantaina, helmikuuta 18, 2012

LÄ niinkuin

Tämän pörriäisen siivet ovat hes pinäkyvät.

Alkukirjaimet: Haaste # 51: LÄ , jonka linkin takaa löytyy toisten osallistujien vastaukset tähän haasteeseen.

keskiviikkona, tammikuuta 18, 2012

Pölyttäjä

Pörröinen pölyttäjä työssään.
Alkukirjaimet # 47: PÖ

perjantaina, marraskuuta 11, 2011

maanantaina, lokakuuta 03, 2011

Tahtoo ulos



Joskus syksyisiä maisemia joutuu katselemaan ikkunalasin takaa. Harsokorento etsii talvehtimispaikkaa.

Avarampia syksymaisemia voit katsella täältä: Mustavalkomaanantai # 86

lauantaina, syyskuuta 10, 2011

Piilossa / Hiding

Hyvin maastoutunut korento ojan pientareella.

lauantaina, elokuuta 27, 2011

Suruvaippa (Nymphalis antiopa)


Elokuun lämpimillä nokkos- ja neitoperhosten ohella lentelee myös näitä. Mikäli tunnistin oikein, tämä on suruvaippa.

tiistaina, heinäkuuta 26, 2011

Nokkosperhoseksi (Nymphalis urticae)

Nokkosesta on moneksi. Tähän aikaan muutamat yksilöt ovat mustanaan neitonokkosperhosen ((Nymphalis io, syn. Inachis io)  mustia karvaisia tai piikikkäitä (en koskenut) toukkia.

Ja ihmeellisen muodonmuutoksen lopputulos viihtyy hyvin esimerkiksi pihlaja-angervon kukassa.

Edit 30.7.2011

Muodonmuutoksen tulos onkin täällä. Pihlaja-angervo on sama, mutta kuva on viimekesäinen.


Mikä tästä tulee?

Mikähän tästä toukasta tulee? Se oli ainakin kymmenen senttiä pitkä ja hyvin liikkuvainen?

Oma veikkaukseni on matarakiitäjä (Hyles gallii), koska sen tyypillisintä ravintoa eli maitohorsmaa oli tarjolla ylen määrin.